keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Luontokuvia

Kävin maanantaina käppäilemässä Vanhankaupungin lahdella. Mukaan otin lämmintä vaatetta ja hyvät kengät, sekä tietysti kameran. Luonto oli todella kaunis, vaikka näin syksyn vaihtuessa talveen ei ehkä heti niin ajattelisikaan. Pieni lumipeite maassa ja jäätikkuja siellä täällä sulamassa. Välillä tekee mieli lähteä kaupungin mölyistä ihanan rauhalliseen luontoon. Maalaistyttö nostaa päätään satunnaisesti täällä :)





Kaikista kaunein kuva tuli napattua loppumatkasta. Satunnaiset lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat katsoivat mua pitkään, kun hihkuin pellon laidalla. Niin kaunista!


Loppumatkasta nappasin Arabiasta bussin ja samalla sekunnilla kun istahdin penkille niin ulkona alkoi satamaan. Aika nappi ajoitus siis. Tänään olis tarkoitus lähteä vielä kouluun muutamaksi tunniksi ja perjantaina onkin duunin pikkujoulut! Nyt se siis alkaa - jouluun on enää alle kaksi kuukautta, huh!

TIPTAP!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ihana Aurinko

Ihanan aurinkoinen syyspäivä ollut tänään! Käytiin äänestämässä ja kävelemässä. Samalla tuli nappailtua muutamia kuvia.. Aurinko saa kaiken näyttämään niin kauniilta, ei voi muuta kuin fiilistellä.


Mä kutsun tota mun sunnuntai ulkomuotoa leikkisästi spuge-lookiksi. Vanha nahkatakkihan on vähän spugemainen eiksnii? 

Nahkatakki - UFF, Farkut - TopShop, Kengät - Ecco, Neule - Benetton, Huivi - Zara


Käydään aina välillä kävelemässä noilla kallioilla, jotka alkaa siitä lintsin holleilta. Sieltä näkee tosi hyvin yli töölönlahden, melkein keskustaan asti. 






Loppureissusta K heittäytyi ilkeäksi ja  heitti mun pipoon ohdakkeen :( Siitä tuli piikkejä sormeen kun yritin ravistella sitä pois, oli muuten ihmisillä vähän katselemista meidän pelleilyille.


Nälkähän siitä ulkoilusta tulee, joten kotona vaan padat kuumenemaan ja tortilloja tekemään! NAM.


Nyt loppuilta hölläillään, illalla tulee muuten viiminen jakso mun yhdestä lempparisarjasta nimeltä Borgia! Sarja sisältää ihania pukuja ja kampauksia, komeita ritareita, suurta draamaa ja selkäpiirtä viiltävää juonittelua. Suosittelen! TV 2 klo: 21.00.

perjantai 26. lokakuuta 2012

It´s getting COLD

Hrrrr miten kylmä tuolla onkaan! Mun talveksi hankkima villakangastakki ei taidakkaan toimia talvella, on nimittäin nyt just passeli. Näin eilen mun ihania vanhoja koulukavereita ala-aste ajoilta, käytiin syömässä Mayassa ja myöhemmin iltaa jatkettiin mun lempparibaariin Molotowiin.

Takki - Vero Moda, Farkut, Laukku - TopShop, Kengät - Ecco, Huivi, Hanskat - h&m

Oli muuten todella hyvää ruokaa Mayassa jälleen kerran. Karamellisoitua pitkään haudutettua porsaan potkaa, paahdettua bataattia, kasviksia ja tummaa rommikastiketta. Eikä ollut kuulemma kavereidenkaan ruoissa moitetta.

Maya

Molotow
Miten hienoa on se, että on saanut tuntea ihmisiä viisi vuotiaasta saakka, ja edelleen kun näkee niin juttua riittää ja ihminen siellä sisällä ei ole muuttunut mihinkään. Ystävät on yksi elämän tärkeimmistä asioista! Nyt jaksaakin taas mennä töihin hymyilemään ja myymään kenkiä. Mahtia viikonloppua kaikille!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Aamuherkku

Tässäpä on mun tämän viikon lemppari aamupalayhdistelmä: maitorahkaa, pähkinöitä ja hunajaa. Niin hyvää, täyttävää ja oikeasti pitää nälän myös hyvin! :) Oon oikeastaan nyysinyt tämän mun kaverilta, joka tarjoili tätä mulle joskus viime vuonna, kiitos Caro!


Samalla saa kivasti hyviä rasvoja pähkinöistä, iho ja hiukset kiittää!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Rainbow

Jotenkin tollaiset neuleet, jotka näyttää siltä, että mummo olisi ne voinut omin pikku kätösin kutoa lahjaksi niin kiehtovat kovasti. Oikeastaan noiden värimaailmasta tulee myös hyvin paljon lapsuus mieleen.
1 & 2 - h&m, 3, 4 - TopShop, 5,6,7,8,9 - Asos

Hassua miten trendit pyörii ympyrää, eilen luin Costumen bloggaajan Erikan blogista http://nude.costume.fi/2012/10/22/puolen-minuutin-kampaus/ miten tehdään niin ysäri kampaus, muistan miten mun äidillä oli sellainen muovinen punainen härpäke tuon samaisen kampauksen tekemiseen. Täytyy varmaan itsekkin kokeilla tota ;)

Nyt mä kohta myöhästyn koulusta, joten Heiheei!
 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Vuohenjuusto-tomaatti-kasviskastike

Eilen mun sisko tuli kyläilemään ja sehän tietää siskon ruokkimista ja paapomista. Vaikka onkin kyse isosiskosta, niin meillä se toimii niin, että hän tulee meille usein sunnuntaisin ruokittavaksi. Tehtiin tosi yksinkertainen tomaattinen kasviskastike, jota höystettiin vuohenjuustolla ja punaviinillä. Tuorepasta on astetta parempaa joten sitä oli kastikkeen kanssa. Päälle parmesan juustoa ja korianteria!


Helppo kasviskastike:

-4 tomaattia
-paprika
-2 sipulia
-2 valkosipulin kynttä
-tomaattisosetta
-korianteria nippu
-vuohenjuustoa maun mukaan
-punaviiniä n.1dl

Pilko kasvikset ja paista niitä öljyssä, lisää tomaattisose, silputtu korianteri, vuohenjuusto ja punaviini. Anna kastikkeen kypsyä ja muhia puolisen tuntia. Tarjoile pastan kanssa! 

Sain tuliaisena Krakovasta söpön kukkopillin ja muistatteko lapsuudesta nuo Melody pops tikkarit? Ihan huippu vihellystikkari, harmi kun kaikkien parhaiden nostalgisten karkkien myynti lopetetaan Suomen markkinoilta.


Tänään käväsin koulun jälkeen salilla vähän herättelemässä lihaksia, ja heti tuli parempi fiilis. Mä olen vahvasti sitä mieltä, että liikunta on paras ja halvin lääke pieneen kaamos masennukseen tai apeuteen. :)

Ihanaa uutta viikkoa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lauantai

Eilen oli pitkästä aikaa ihan lauantain tuntuinen lauantai, eli sai tehdä kaikkea kivaa! Käytiin syömässä Samrat nimisessä intialaisessa Eteläesplanadilla, leffassa katsomassa Woody Allenin uusin "To Rome with love" ja myöhemmin illalla saatiin kylään kavereita. Tuo leffa oli muuten oikein viihdyttävä, voin suositella. Meidän seurue meinasti tikahtua nauruun muutamaankin otteeseen.




Ruusut jaksaa vielä kukkia.


Ruoka oli hyvää, kuten aina intialainen onkin ja naan-leipä ihan ehdoton.

 

Tuossa rucola vuoren alla on pepperoni-pizzaa. Rucola on ihanaa, kotitekoinen pizza saa meillä nykyään aina kaveriksi tätä vihreää kaveria.


Ostettiin uusi peli, Rappakalja nimeltään. Oli muuten aika hauska bluffaus-peli! :)


Tällaista tänne, minkäslaista sinne? 

torstai 18. lokakuuta 2012

Palasia

Mun pitäisi tällä hetkelläkin tehdä jotain ihan muuta kuin mitä teen, mutta motivaatio kouluhommien suuntaan on totaalisen kateissa. Siksipä tässä naputtelen tänne muutaman kuvan parilta viimepäivältä, palasia mun arjesta.

Taustalla näkyy myös meidän "ei niin järjestyksessä" oleva kämppä. Joo ja nää peilinkautta otetut asukuvat on tosi ihkuja, tiedetään.

Mekko JC, Neule Lindex.
Uus lempparikombo; Mekko ja neule! Välillä kyllästyttää farkut, ja jotenkin oon huomannu keskiviikon sellaiseksi päiväksi, että tekee mieli mekkoilla.

Tämä soma nahkarusetti-käsikoru löytyi JC:stä, ja sallittakoon tämä neljän euron pikkupiristys mulle.


Uusi aamujen lemppariaamupala, maustamaton jogurtti, mysliä ja hunajaa makeuttamaan mun makuuni liian hapanta jogurttia.


Mavalan kynsilakka, ihmeellinen värihoukutus Daring Pink.


 

Tässä esittelyssä mun laukkuarkku! Se on tosi täynnä... Mistälie johtuu.


Onneksi huomenna alkaa viikonloppu, tää viikko on ollut niin ankea. Kostea tihkusade ja pimeys ei toimi muhun minkäänlaisena piristeenä. Aamuisin tekisi mieli jäädä peiton alle ja vaan nukkua. Lauantaina onneksi tiedossa leffaa, syömistä, kavereita-jee! Mielikuvien avulla jaksaa, eiksniin? 

tiistai 16. lokakuuta 2012

If I Was A Millionare

Jos olisin joulupukki tai huolettoman rikas, hankkisin nämä vaatekaappiani täydentämään välittömästi.
Filippa k:n punaiset nahkahanskat vainoavat mieltäni edelleen! Jo vuoden, huoh. Kulutettu farkku, liukuvärjätty jätti-neule ja mustat melkein täydelliset nahkasaappaat kiitos! En välttämättä pukisi näitä kuitenkaan yhtä aikaa päälle, tai miksei? Iso ihanan värinen ruskea nahkalaukku TopShop, farkut ja neule samaten, saappaat Ecco.


Voi opiskelijabudjetti ja opintotukien peruutus sentään! Tämä shoppailulakko tekee mut sekopäiseksi. Onneksi aina on olemassa opintolaina. :D Itseasiassa meidän rahoituksen opettaja suorastaan kehoitti meitä nostamaan kaikki opintolainat (ja pistämään ne kasvamaan korkoa-PAH).

Ehkä tää tekee mulle vaan hyvää, ja opin vähän järkevämmäksi kuluttajaksi. In my dreams... 

Tässä muuten tämän viikon levysuositus! Voi Band of Horses miten ihania olettekaan <3 Uusi albumi Mirage Rock.


Ihana kun ootte käynyt kommentoimassa, uudet tyypit! :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

JOY

Tänään mua on ilahduttanut:
Uusi kangaskassi tuliaisena Berliinistä
Kauniin väriset luumut ja satsumat
Kuva minusta ja siskostani lapsina. Prinsessa ja mököttäjä.
Arvatkaa kumpi olen?
Hyvä ruoka
Kanaa tomaattikermakastikkeessa
Ja letut

Välillä maanantaista voi tehdä lauantain tai muuten vaan paremman pienillä asioilla.

Lämpöä ja iloa viikkoonne!

torstai 11. lokakuuta 2012

Lämpöä

God Morgon!
Mulla on ollut viime aikoina hiukset vähän turhan usein kietaistuna hätänutturalle, tiedättekös miksi? No on päässyt vähän venähtämään viimeisestä kampaajakäynnistä. Onneksi siihen tulee tänään muutos, kun mun hovikampaajani tulee saksiensa ja väriensä kanssa meille ja loihtii vähän raikastusta tähän päähän. Ei mitään radikaalia tiedossa, vähän raitoja ja kerroksia vaan.


Tässä eilisen neule-asua, oli paksut sukkahousut, villapusero ja kaulahuivi. Sen verran kylmä siellä alkaa jo olemaan, että aamulla on ihana kietoutua lämpöisiin vaatteisiin. Toinen asia mille nyt ei voi mitään on se, että nämä asukuvat on ihan mielettömän kökköjä, pahoittelen. Olisipa jokaisella oma hovikuvaaja, joka jaksaisi ottaa niitä kuvia ilman kyllästymistä. 

Oon taas innostunut noista smoothieista, (voisko smoothie sanalle muuten löytyä joku suomalainen vastike? kamala sanahirviö. Pirtelö ei ole hyvä) Koomista juoda aamulla tuollaisesta tuopista, mutta se nyt sattuu olemaan meidän isoin lasi. 


Mulla on nyt muuten sellainen loppuvuoden mittainen säästöbudjetilla eläminen käynnissä, on tullut nimittäin tehtyä vähän liikaa töitä ja jouduin perumaan loppuvuoden opintotuet. Samalla tulee tsempattua ton vaatekaapin uusiokäyttämisellä, eikä tule hankittua uutta. Menee varmaan aikamoiseksi hampaiden kiristelyksi, mutta ei auta. Jouduin siis vasten tahtoani shoppailukieltoon. Kirppiksiä en tähän kieltoon kuitenkaan laita, sieltä kun voi löytää halvalla vaikka mitä kivaa. :)

Nyt tää tyttö lähtee lukemaan ruotsin tenttiin, jättekivaa! Hejdå!
 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Alkuviikon tunnelmia

Heippu taas tännekkin! Tällä viikolla on tullut paettua tota sateista ilmaa useammin kuin yleensä sohvan  pehmeään syliin. Jotenkin tuo ilma on vaan niin lohduton ja tyrmäävä. Tuikkuja on tullut poltettua, bonsai puu vaihdettu isompaa ruukkuun ja sitä herkullista sienipiirakkaakin tuli eilen tehtyä.


Sienipiirakka onnistui muuten hyvin, mutta pohjaa mä en vaan ikinä osaa tehdä omaan suuhuni sopivaksi. Haluaisin rapean, rouhean ja maukkaan piirakkapohjan, mutta aina nuo on liian rasvaisia. Onneksi täytteet on pää-asiassa, ja niiden maut kyllä toimii! :)

Ruttuinen kantarelli, suppilovahvero, tatti, mustatorvisieni-piirakka ja ihanaa marjamehua.


Täytteinä sienten lisäksi käytin paprikaa, pekonia, sipulia, valkosipulia, kermaa, juustoa, kananmunia & mausteita. Sienipiiraan tekemisessä ei kannata alkaa laskemaan kaloreita, tai käyttämään kevyttuotteita. Oikeaa voita ja kermaa niin hyvää tulee. 

Sainpa myös kieleni rikki syömällä liikaa kirpeitä hedelmiä samalla kertaa. hupsista, mutta oli sen arvoista.


Mutta nyt mä menenkin syömään tuota piirakkaa, sitä nimittäin riittää niin aamu, väli ja iltapalaksi varmaan koko loppuviikoksi, koska tuo perheen karvaisempi osapuoli ei sieniä syö. Voivoi, onpahan mulle enemmän :P

maanantai 8. lokakuuta 2012

From Russia with love

Mä sain ihanan uuden maatuskaperheen K:n äidiltä, kiitos kovasti <3


Noiden pikku maatuskojen katsominenkin tekee mut jo iloiseksi. Ja tuo ihan pienin on oikeasti parin sentin pituinen käppänä.

Mun olisi tarkoitus leipoa kohta vähän sienipiirakkaa, nimittäin pakkasesta löytyy vielä viime syksyn sienisatoa. Vois yrittää syödä nuo vanhat eka pois ja sitten alkaa täyttää pakastina tämän vuoden herkuilla.

Jos piirakasta tulee megahyvä, niin voisin jakaa reseptin tännekkin! :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Yesterday





Kirrrpeää Sunnuntaita! Täällä on ollut vähän hiljaista tällä viikolla, ei ole vain jotenkin ollut fiilistä, tai aikaa. Eilen aamu alkoi tuollaisella isolla Karh...eiku smoothiella.


Käytiin reissulla Ikeassa hakemassa mulle ehjä työtuoli, nyt on mukava naputella tässä työpöydän ääressä. Entisessä tuolissa sai joka kerta pienen sydärin, koska tuoli kiikkui ja kaakkui joka suuntaan.




Eilen illalla mä pääsin ekaa kertaa Rapujuhliin! Oli huisia. Mutta en jaksanut raahata kameraa mukaan, sorry. Eipä oo muuta kuin pari kökköä kännykamera kuvaa. Mutta ai vitsi se ekan ravun "katkaiseminen" ja kuoriminen tuntu vähän pahalta, suolaista vettäkin lenteli vähän minne sattui.




Päälleni mä kaivoin kaapin uumenista vanhan Stockmann silk-silkkipaitulin ja sen kaveriksi sopikin mainiosti harmaa Zaran neule. Farkut on TopShopista.

Mun "niittikovis"-laukku on osoittautunut toosi hyväksi hankinnaksi. Vaikka en mikään kultaisen vannoutunut ystävä olekaan, niin tässä se toimii.

 
Tänään olisi tiedossa sunnuntai-päivällistä, koulutöiden kirjoitusta ja ehkä ihan pikkasen sohvalla makoilua. Hei taas!