Käytiin eilen pyöräilemässä Vanhankaupungin-lahden ympäri ja ihastelemassa syksyä. Vaikka illat onkin jo kamalan pimeitä, aina sataa ja muutenkin on koleaa, niin on syksyssä myös paljon kauneutta.
Mullakin oli aikamoinen stressi ja suoranainen ketutus ennenkuin lähdettiin pyöräilemään, mutta niin ne harmit vaan unohtui luonnon äärellä. Ei voi olla vihainen kun katselee miten kaunista ympärillä on.
Kärpässienikin oli jotenkin soma! Kaikki kirkkaat värit vasten harmaata maata ja erivärisiä lehtiä.
Näitä rakkauslukkoja oli kiinnitetty aikamoinen määrä myös vanhalle koskelle. <3
Harmittaa ainoastaan se, ettei sitä tunnelmaa saa ikinä kuvattua niin todelliseksi ja kauniiksi kuin mitä se on.
Kohta mä lähden rääkkäämään itseäni BodyCombat tunnille ja siitä painelen sitten myöhemmin töihin. Viikonlopuksi olisi luvassa aikamoinen määrä kouluhommia, että sellasta tiedossa tänne. Voikaa hyvin murmelit!
Oi syksyä! Upeita kuvia, ja kivoja juttuja. Täällä Krakovassa on ollut vielä ihan kuin elokuista. Satanut vain vähän ja ollut aurinkoista, sekä tyyni ja lämmin ilma. Vasta nyt vähän viilentynyt, mutta edelleen kirkasta ja valoisampaa kuin siellä Suomessa! Mutta tosiaan, syksystäkin voi poimia kauneutta ja kiehtovuutta. Täytyy vain nähdä sen koleuden yli!
VastaaPoista