tiistai 15. toukokuuta 2012

Miksi kirjoitan blogia?

Olen tässä mietiskellyt syitä siihen, miksi perustin blogin. Asioita on vaikea laittaa tärkeys/merkittävyys järjestykseen, mutta yksi painavimmista syistä oli puhdas halu tähän. Halu kehittyä kirjoittajana, rakkaus vaatteisiin ja pukeutumiseen sekä into valokuvaukseen ovat myös päällimmäisenä mielessä. 

Olen myös lukenut aktiivisesti eri blogeja parin vuoden ajan, ja kipinä omaan blogiin on myös syttynyt muiden mahtavien bloggaajien kautta.
Erityisesti voisin mainita White Trash Disease:n Natan blogin, jota olen seurannut sen syntymisestä lähtien. Natan tyyli ja asenne on koukuttaneet mut täysin, ja vaikka olenkin eri mieltä hänen kanssaan välillä, tai en tykkää kaikista hänen vaatteistaan, niin ei se vaikuta siihen ettenkö silti joka aamu klikkaisi kyseiseen osoitteeseen.

Sitäpaitsi kun lukee aktiivisesti toisten blogeja, sitä tulee melkein sellainen olo että tuntee toisen, vaikka ei tunnekkaan. Olenpa joskus nähnyt jopa unta joistain blogin kirjoittajista :D

Näiden asioiden lisäksi mulla on halu tehdä asioita joista oikeasti tykkään, oon liian kauan ajatellut että en mä voi, en ole tarpeeksi hyvä. Väärin. Tottakai mä voin, ja osaan. Miksen osaisi? Musta tuntuu että tämänlainen ajattelutapa on aika yleinen naisilla, vähätellään itseään ja ei uskalleta sen vuoksi tavoitella omia haaveitaan.

Uskalletaan enemmän, ei ajatella mitä muut ajattelee. 

Dreamcatcher

Kuvat: Pinterest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy pois