torstai 30. elokuuta 2012

Paluu arkeen

Huhheijaa! Täällä on ollut vähän hiljaiseloa, johtuen kesäloman loppumisesta ja töihin paluusta. Arkirytmi on muuttunut sen verran paljon, ettei ole kauheasti riittänyt energiaa muuhun kuin urheiluun, töihin, syömiseen ja nukkumiseen. Mutta kyllä tää tästä, pikkuhiljaa tottuu taas johonki muuhunki ku "aikaan tehdä mitä vaan" :)

Pari ostosta on jäänyt esittelemättä, joten tässäpä ne.

Neule - h&m, Huivi - Esprit
 Tämä kukkaprinttinen paita vilahtikin jo aikaisemmassa postauksessa.. Se löytyi Tallinnan loppualennusmyynneistä erittäin huokeaan 7 euron hintaan.

Pusero - Pull & Bear
 Ja muutama vähän tummeman värikategorian huivi täydentämään syssyvaatteita.


Teinpä tossa alkuviikosta myös törkeen hyvä vuohenjuusto-salaatin. Kutsun tätä "voimasalaatiksi", siihen tulee peruskasvisten lisäksi hunajassa paahdettuja pähkinöitä & siemeniä, sopii erittäin hyvin vähän happaman vuohenjuuston kanssa! :) Kokeilkaa!


 Lupaan palailla taas pian! :) 
 Voikaa hyvin!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Some Serious Eating

Sunnuntai, mikä ihana tekosyy. Herkutella. Tehdä ruokaa ajan kanssa. 

Tänään oli luvassa antipastoja, valkosipulibruchettaa sekä lihapullia tomaattikastikkeessa, tuorepastan ja parmesaanin kera. Kutsuttiin mun sisko syömään koska ruokaa oli niin reilusti, meillä on aina paha tapa tehdä ruokaa kuuden hengen perheelle. Se tosin takaa kaikille aina täydet vatsat.

Mozzarellaa, Hunajamelonia & Salamia

Lihapullat tomaattikastikkeessa & Pinaattituorepasta
Ainiin, oli mulla jotain asiaakin! Juoksuohjelma on pitänyt, ja olen oikeastaan erittäin fiiliksissä treenistä. Kaksi viikkoa takana- monta edessä! Tänään kipasin mun pisimmän lenkin ikinä, 12 km. Viileämpiä säitä vartenkin on tilattu muutama pitkähihainen juoksupaita, joten en pääse ainakaan valittamaan kylmiä säitä.

Ainut mitä mun pitäis harjotella, on venyttely. Nimimerkki erittäin kipeät pohkeet.
 

lauantai 25. elokuuta 2012

Blondi parvekkeella

Tässä eilisen nasu-asu kuvaa, mentiin ystävien luokse syömään ja juhlimaankin hieman, koska he pääsivät ensimmäistä kertaa ulos kahdestaan sen jälkeen kun heille on tullut vauva. Harmikseni en jaksanut ottaa kameraa mukaan, meille nimittäin tarjoiltiin niin ihania herkkuja, että olisin mielelläni ne ikuistanut. 

Näillä akkujen latailuilla jaksaa hyvin mennä ensi viikoksi vielä töihin, ja sen jälkeen odottaakin koulun penkki! Mä odotan oikeeasti innolla koulun alkua :)

Paita - Bull & Bear, Farkut - Zara, Kengät - Ecco
Yhdistin aikasemmin tällä viikolla mun uudet nilkkurimaiharit, miksi näitä nyt kutsuisi? persikkaisiin housuihin. Sävyt oli aika lähellä toisiaan, mutta mun mielestä sopi silti kivasti. Vaikka yleensä tykkään enemmän leikkiä kontrasteilla...


Mä menenkin tästä jatkamaan ihanan rentoa lauantaita, viettäkäähän tekin rentouttava viikonloppu!

perjantai 24. elokuuta 2012

Reppua mä metsästän...


Mä haluan repun! Enkä ihan minkälaista tahansa, vaan tarpeeksi ison, hyvillä olkaimilla varustetun ja ehdottomasti hyvän näköisen. Mistä sellaisia saa? Jos urheilureppu ei kiinnosta, ja Fjällrävenin söpöissä repuissa on kuulemma tappo-olkaimet? 

1,2,3. Fjällräven. 4,5,6,7. Sandqvist. 8,9,10. Baggubag. 11,12. Asos. 13,14. TopShop

Noi Sandqvistin reput on ehkä ulkonäöltään mun silmääni parhaimman näköiset, erityisesti tuo musta. Mutta toisaalta nahkareppukin olisi ihana, vaan kuinka ihana selälle? 

Vai mites olis pikkureppu? :D

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest
 Täydellisen repun etsintä on käynnissä!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Perfect boots


I´m in love.





Tähtäimessä nuken silmät

Mä päätin hemmotella itseäni, ja ostin mun ensimmäisen (jos mukaan ei lasketa yhtä pikkiriikkistä Juicy Tubes huulikiiltoa) meikki-luxustuotteen. Hah mikä sana! Opiskelijabudjetilla olen pyrkinyt löytämään marketti kosmetiikasta ne parhaat tuotteet, ja ainoa mistä en pihistä onkin Cliniquen ihonhoitotuotteet. 

Mutta nyt mulla on paljon kuolaamani nuken-silmät ripsari, ja aamuinen meikkihetki tuntuu astetta jännittävämmältä!

Hypnose - Doll Eyes

tiistai 21. elokuuta 2012

Kotikutoiset hampurilaiset

Välillä iskee mahdoton rasvaisen-ruoan himotus, ja silloin on kiva tehdä kotona parhaat burgerit ja veneperunat. Kun on aikaa niin tykkään tehdä kaiken alusta loppuun saakka itse, ja tällä kertaa oli!

Löysin Voisilmäpeliä blogista maailman parhaitten hampurilaissämpylöiden reseptin, joka oli kyllä työläs ja aikaavievä, mutta lopputulos oli täydellinen. Sämpylöistä tuli oikeasti kuohkeat ja pehmeät.


Jauhelihapihvit tehtiin aika perinteisellä reseptillä, niihin tuli naudan paistijauhelihaa, sipulia, dijon-sinappia & mausteita. 

Veneperunat kastettiin maustettuun öljyseokseen ja paistettiin 225 asteessa noin puoli tuntia.


Lopuksi cheddar-juustoa pihvien päälle sulamaan ja hampurilaisia kokoamaan. Mä käyn aina ostamassa Hesburgerista majoneesia kotihamppareihin, koska niillä saa vaan niin paljon enemmän "oikeaa" makua purilaisiin.

Noista mun pihveistä tuli vähän turhan paksuja, näyttää siltä kuin siellä ei muuta olisikaan kuin jättimäinen pihvi juuston alla! :D


Ja sitten vaan syömään!

maanantai 20. elokuuta 2012

Syksy mielessä


1, 2. Asos 3. Pieces 4. Asos 5. Ecco 6.Asos 7. TopShop 8. H&M 9, 10. Asos 11. Ecco
Lähenevä koulun alku sai mut totaalisesti tajuamaan, että syksy on lähellä. Mun silmää erityisesti miellyttää tällä hetkellä tumma harmaa ja viininpunainen.

Nahkanilkkurit ja maiharit iskee myös, sekä isot neuleet ja erilaiset pehmeät materiaalit. Jättimäiset tuubihuivit ja nahkahanskat kruunaa syksyn asut.

Oikeastaan ei yhtään harmita että kesä on ollut aika surkea, mun puolesta syksy ja kauniin väriset lehdet puissa saa tulla! :)
Milläs fiiliksellä te odotatte syksyä? Entä mitkä on teidän syksyn lempivärit tai materiaalit?

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Tere Tallinnasta!

Oli hieno reissu Tallinnaan; säät suosi ja Vanha kaupunki sai ihastelemaan kauniita taloja. Mulla on ainakin ennen ollut vähän negatiivinen kuva Tallinnasta, mutta nyt viimeistään se on kääntynyt positiiviseen. Ei tarvitse lähteä kauhean kauaksi, että pääsee "ulkomailla-fiilikseen".


Talojen värit oli niin herkkuja.

Pekoni-savujuustolettu



Mari on suoraan kuin vanhoista Suomi-leffoista! <3

Mari
 Ja pitihän munkin päästä sinne veturin kyytiin..


Sataman lähettyvillä oli ihan huippu kiva rantabaari.



Mutta kaikkein eniten mä menin pipareiksi tästä Depeche Mode baarista! IIh, mä olisin voinut istua siellä koko yön. Baari on muuten valittu Lonely Planet:in johdosta kymmenen oudoimman baarin joukkoon maailmassa.




Ja sitä se ehkä olikin, koska siellä oli todella helmi, varmaan jostain Neuvostoliiton ajoilta oleva pelikone. Tässä pelikoneessa räjäyteltiin Sadam Husseinia ja Osamaa! HUH :D


Tälläisiä fiiliksiä meidän matkalta!

torstai 16. elokuuta 2012

Flower Power

Mä vietin ihanan rentouttavan ja aurinkoisen vuorokauden kaukana Helsingin pölyistä. Pääsin uimaan kaksi kertaa! Jipii, grillattiin (nam) ja juteltiin saunan lauteilla tyttöjen kanssa siitä että miten kymmenen vuotta sitten istuttiin saman rantamökin saunan lauteilla ja puhuttiin pojista. Nyt aiheet liikkui siinä synnytys-komplikaatiot, raskaus, sairaudet, ihmissuhteet, liikunta. (eikä meillä kenelläkään ole vielä lapsia!) Meistä on selvästi tullut vanhoja.


Kesä ja grillaus = <3

Yötä vietin "mummalassa" eli äidillä. Ihana iso omakotitalo ja kaunis vehreä piha. Mä rakastan kulkea paljain varpain nurmikolla ja ihmetellä. Seurana mulla oli suloinen mutta innokas (jopa rasittavuuteenkin asti) Topi. Tuo karvakasa seurasi mua oikeasti ihan kaikkialle.


Viherpeukalon geenit ei ole siirtynyt ainakaan vielä meikäläiseen. Onneksi äiti osaa!


Lounaaksi lohta, perunaa & salaattia
Huomenna me lähdetäänkin Tallinnaan minilomalle! Haluaisin ainakin käydä Depeche Mode -baarissa, koska mikä nyt voisi olla täydellisempää kuin on-offillta parasta musiikkia.

Heihei!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Juoksuohjelma

Mä ajattelin kertoa teille mun uudesta haastavasta  juoksuohjelmasta, jos se vaikka toimisi samalla motivaattorina jollekkin muulle (ja myös mulle!). Oon itse harrastanut vasta reilun vuoden juoksemista, joten olen vielä niin sanotusti "lapsen kengissä", ainakin jossain määrin :)

Eli tämä ohjelma kestää kaksi kuukautta, ja sen voi tehdä kuka vain itselleen osoitteessa heiaheia.com. Ohjelma rakennetaan treenaajan oman kuntopohjan perusteella.

Mun ohjelma näyttää jokseenkin tältä:


Mä kävin testaamassa mun "huippunopeuden" Cooperin testin muodossa viime sunnuntaina, jotta voin matkan varrella verrata onko kehitystä tapahtunut. Cooperin testissähän pitäisi juosta se 12 minuuttia aivan täysillä, mutta sanotaanko nyt näin, että en vetänyt kyllä aivan maksimaalisella vauhdilla. Mun tulos oli 2150 metriä, tavoitteeni oli 2200 metriä, joten pikkasen jäi uupumaan. 

Cooperin jälkeen
Hahah, tossa juoksun jälkeisiä fiiliksiä. 

No mutta niihin tavoitteisiin jota mulla on tällä ohjelmalla saavuttaa. Haluan juosta 10km/1h. Tällä hetkellä mä juoksen 9km tuntiin. Mun tavoite pitäis olla aika realistinen, joten ei muuta kuin ohjelmaa tiukasti noudattamaan. Mä lupaan palailla täällä aina välillä mun edistymiseen. 

Wish me luck! Tänään onkin salipäivä.

tiistai 14. elokuuta 2012

Material girl

Eilen oli niin maanantai. Mun päivän suunnitelmat kaatui siihen, että lompakkoni oli k:n repussa hänen työpaikallaan. Todella kamala huomata, mutta ilman rahaa ja kortteja on aika avuton tekemään mitään.

Minä sitten vietin päivän sisällä, katsoen Avaraa luontoa ja syöden pullapitkoa jonka sulatin pakkasesta. 

No, iltapäivällä kun pääsin käsiksi lompakkooni päätin lähteä kaupungille vähän purkamaan päivän turhautumista pieleen menneistä suunnitelmista, ja mikä voisikaan kohottaa mielialaa paremmin kuin pienimuotoinen shoppailu.

Sormukset: JC

Tää sopii tähän niinkuin nenä päähän.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viikon parhaat

Viikon herkullisin pasta-annos syntyi jääkaapin antimista. Pastavesi porisemaan ja samalla kastikkeen tekoon. Pannulle oliiviöljyä, tomaatti, puolikas sipuli, valkosipulia, ilmakuivattua kinkkua ja paprikaa. Lopuksi kun pasta on kypsää, niin kastike kaadetaan pastan päälle kattilaan, ja sinne lisätään juustoa ja pestoa. Tästä tulikin itseasiassa aika juustoinen herkku-pasta, nimittäin heitin sekaan valkosinihomejuustoa, emmentalia ja pestossakin on parmesaania.

Oikeastaan kastikkeeseen voi heittää ihan mitä vain jääkaapista sattuu löytymään, saa olla luova. Ainut mitä tämä annos jäi kaipaamaan, on lasillinen punaviiniä.

Herkkupasta
Viikon kivoin teeppari löytyi hennesiltä! Mä ihastuin tuohon värimaailmaan totaalisesti.


Tämän viikon romantiikan (ja makean) nälkään tarjoilin itselleni Bel Ami- elokuvan, jota tähditti kukapa muukaan kuin Robert Pattinson. (Tähän väliin on pakko sanoa, etten ymmärrä miten kukaan voi pettää tuota hurmuria)


Ja pitkään to do- listalla on ollut myös käydä Jungle Juice baarissa maistamassa erittäin ylistettyjä smoothieita. Ja olihan tuo Pink Panther ihan hyvä, ja kylmä! 

Pink Panther
PS: Kävin aamulla juoksemassa cooperin testin (kyllä, ihan vapaasta tahdosta). Tämä siksi, että mulla alkaa ensi viikolla kahden kuukauden juoksuohjelma. Halusin testata lähtökunnon, jotta voin matkan varrella todeta onko muutosta tapahtunut. Mutta tästä juoksuohjelmasta myöhemmin lisää! :)

Ihanaa sunnuntaita kaikki!

lauantai 11. elokuuta 2012

Ilta ystävien kanssa

Kun laitetaan yhteen monta sushi-rakastajaa, niin sen seurauksena syntyy yleensä läjäpäin itsetehtyjä herkullisia rullia (ja monta täyttä vatsaa)!

Illan emäntä & isäntä

Tässä on vain osa koko komeudesta.  Makit on kaikista helpoin tehdä, ja niiden onnistuminen on melkein itsestäänselvyys. Me käytettiin lohta, kurkkua, avokadoa, tonnikalaa, seesaminsiemeniä, tuorejuustoa ja ruohosipulituorejuustoa täytteinä. Sushin tekemisessä on hienoa huomata että joka kerralla siinä tulee paremmaksi! Rullista oppii tekemään tiiviimpiä, ja riisinkin keittäminen ja maustaminen helpottuu.


Mä aiheutin pientä hämmennystä Alkon tädille, kun halusin ehdottomasti ruokajuomaksi punaviiniä. Kyllä, valkoviini olisi ollut helppo nakki, mutta minä satun pitämään punaviinin mausta enemmän. Todella avulias ja ystävällinen myyjä kuitenkin auttoi minua, ja löysi viinin joka ei ole liian raskas ja peitä liikaa voimakkaita makuja.

Nami.
Tässä yksi tyytyväinen lomailija. Väliäkö sillä, että ulkona on kylmempi kuin keväällä. Loma on ain loma!

torstai 9. elokuuta 2012

Children With Swag

Katsokaa nyt noita pikku tyyliniekkoja! 

Ihan uskomattoman suloisia lapsia, näillä täytyy olla erittäin hyvän näköiset vanhemmat, tuli ensimmäisenä mieleeni. Mä oon päättänyt jo pitkän aikaa sitten, että kun saan itse lapsia joskus (toivottavasti) niin en varmasti ala pukemaan tyttöjä vaaleanpunaiseen ja poikia siniseen. Mua suorastaan ällöttää sellainen muottiin laittaminen, joka alkaa jo 0-vuotiaasta. Sitäpaitsi, kyllä ne lapset pukeutuu niihin vaatteisiin joita vanhemmat niille ostaa.