sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Sadesunnuntain brunssi

Mentiin Cafe Pirittaan brunssille tänään sateisena sunnuntaina. Onneksi sisällä oli lämmintä ja tunnelmallista, ei haitannut vaikka ulkona satoikin...


 
Brunssiin sisältyi muunmuassa munakasta, pekonia, makkaraa, kinkkupiirakkaa, croisantteja, pullavanukasta, tuoreita hedelmiä, jogurttia, mysliä, kanavartaita, couscousia, papuja, perunasalaattia, fetasalaattia, leikkeleitä, leipää yms ja kahvia/teetä + mehua.



Brunssin hinta on mielestäni ylihinnoiteltu (22€) Jos vertaa esimerkiksi Pacificon brunssiin, joka on melkein kymmenen euroa edullisempi. Olihan tuollakin monipuolisesti tarjottavaa, mutta mielestäni tuohon hintaan olisi odottanut jo jotain hienompaakin...

Tuo pullavanukas oli hyvää! Vasemmalla edessä.
 
Tyytyväisin ja täysin vatsoin poistuimme kuitenkin, ja onhan Pirittan sijainti oivallinen, ja ei maisemissakaan ole valittamista.


Sellaista tänne tänään kuului, mun mielestä on oikeastaan ihan kiva että sataa vettä. Ei nimittäin tunnu ihan niin ankealta mennä huomenna töihin. Ja sateen ääni on sitäpaitsi ihanan rauhoittava, sateella tulee nukuttuakin yleensä paremmin.

Täällä minä odottelen jo innolla ensi viikonlopun mökkeilyä, jipii! Kesän ekat mökkireissut tiedossa, Keski-Suomi kutsuu ja ne karhut. Ei niin jipii tuolle karhulle joka on liikkunut Multialla ja pelotellut ihmisiä. (Lapsena katsotut hopeanuolet on tehneet tehtävänsä, ja jättäneet mulle aivan törkeän pelon karhuja kohtaan. Mä olen ihan varma että sellainen Agatabuto karhu haluaa napsia mut suuhunsa.)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy pois