maanantai 10. joulukuuta 2012

DIY-kaulaliina & Ihana pesto

Ihanaa uutta viikkoa tännekkin! :) Nyt puhaltaa kuulkaas ihan uudet tuulet mun harrastusrintamalla, kyseessä on nimittäin neulominen! Mä olen etsinyt jo pidemmän aikaa oikein pehmeää ja pitkää mustaa kaulaliinaa, mutta kaupoissa tarjonta koostuu lähinnä tekokuiduista tai tolkuttoman lyhyistä viritelmistä. Niinpä tartuin härkää sarvista ja kävin ostamassa puikot ja lankaa. Tähän neulomisharrastukseen ajoi pitkälti myös se fakta että mulla on todella paljon aikaa (koulusta lomaa ja töitä toosi vähän) ja pelkään tulevani hulluksi, ellen keksi jotain järkevää tekemistä.

Tarkoitus olisi siis tehdä ainakin niin pitkä kaulahuivi että sen saa kolme kertaa kaulan ympäri. Mie tykkään isoista ja paksuista huiveista.
Lanka on Novitan Kelo lankaa, ihanan paksua 50% villaa 50% akryyliä.

Lupaan kuvata tänne sitten valmiin tuotoksen, kunhan sen aika koittaa :) Tänään kävin aamulla spinningissä ja nyt pitäis alkaa naputtelemaan vielä kouluhommia. Tehtiin lauantaina pesto-kastiketta ja sitä riitti vielä tämänkin päivän lounaaseen, nam! Pesto on niin herkkua.


Helppo pesto resepti (noin 4 annosta)

- 1 basilika nippu
- 1-2 valkosipulin kynttä
- 1 dl pinjansiemeniä tai manteleita
- 1 dl parmesan juustoa
- 0,75-1dl oliiviöljyä
- mausteina suolaa ja mustapippuria, sekä loraus sitruunamehua

Pyöräytä pinjansiemenet tai mantelit monitoimikoneella murskaksi ja revi basilikan lehdet, valkosipulin kynnet ja juusto sekaan. Viimeisenä valuta öljy ohuena norona sekaan sekä mausteet. Peston ei tarvitse olla ihan silkkisen hienoa, oman maun mukaan. Parasta tämä on tuorepastan kanssa, mutta toimii kyllä ihan minkä pastan kanssa myös. Pestoa voi tehdä kerralla myös isomman satsin ja vaikka pakastaa osan.


Mutta nyt tosiaan niiden raporttien pariin, energistä uutta viikkoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy pois