sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pyöräretki Kruunuvuoreen

Käytiin tänään pyöräretkellä Kruunuvuoressa. K on käynyt siellä ennenkin tutkimassa vanhoja hylättyjä taloja, ja nyt oli munkin aika päästä tsekkaamaan paikka. Oli muuten sellanen miljöö, että pimeään aikaan sinne ei olisi mulla mitään asiaa. Spooky!



Paljon vanhoja sanomalehtiä, kenkiä ja muuta tavaraa.. Tuo Tildun Tieto ja Uutinen lehti oli vuodelta 1984.



Näitä hylättyjä taloja oli useampi, pari oli jo romahtanut niin pahasti ettei sisälle ollut asiaa. Muutamaan taloon kuitenkin uskalsi just ja just mennä sisällekkin, ihmettelemään.

In your kitchen

Sieltä löytyi joku vanha lehti, jossa oli ehkä vanhan asukkaan nimi ja osoite? Kaunisoja Siiri nimeltään.


Käveltiin taloraunioiden ohi ja mentiin hengähtämään kallioille. Matkalla löytyi välipalaksi mustikoita ja metsämansikoita. Metsämansikat maistu just niin hyvälle kuin lapsenakin.


The rich arse hole inn.


Ja joku todella rakastunut ihminen oli käynyt kirjoittelemassa elämänviisauksiaan kallioon. Mikäs siinä, rakkaus on ihanaa.





Piti munkin heittäytyä imeläksi...


K keräsi mulle mansikoita olkeen <3


Ihan huippu retki, voi olla iloinen että näinkin läheltä Helsinkiä (pyörällä kalliosta n.12km suunta) löytyy niin autioita alueita. Harvasta suurkaupungista luultavasti löytyy yhtä siistejä ja jänniä alueita.

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! :)

3 kommenttia:

  1. Heiiii, te ootte käyny meidän takapihalla! :) Tulkaa ens kerralla kaffelle.
    -Anna O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai te asutte siellä, enpä tiennyt. Aivan ihanat miljööt teillä :) Kiitos kutsusta!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kysy pois