tiistai 26. maaliskuuta 2013

Iihana mustikkaprodepannari

Oon lukenut jo monestakin eri blogista ja foorumilta herkullisen kuuloisesta proteiinipannarista. Itse tutkailen kokoajan terveellisten ruokien maailmaa ja yritän bongailla uusia kevyempiä herkkuja, joten tämä kuullosti todella hyvältä ja kokeilemisen arvoiselta. Tapani mukaan muokkailin reseptiä ja jätin esimerkiksi proteiinijauheet kokonaan pois (koska meillä ei niitä ole) ja lisäsin mustikoita makua antamaan.



Mustikkainen proteiinipannari:

- 3 kananmunaa
- 250g rasvatonta maitorahkaa
- 2dl mustikoita
- 1 dl rasvatonta maitoa
- 1 dl vehnäjauhoa
- 2 tl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria

Kaikki aineet vain nätisti sekaisin ja uuniin 225- asteeseen noin 20-25 minuutiksi. Tuosta tulee neljä pientä annosta, itse vetäsin nälkäisenä koulun jälkeen kaksi palaa.

Ravintoarvot kahdessa palassa on seuraavanlaiset:

- 40g hiilareita
- 8,5g rasvaa
- 26,2g proteiinia

Ja kaloreita näissä kahdessa palassa yhteensä 349 kcal.  Aika herkkua, sokeria voi laittaa vähän enemmänkin jos haluaa makeampaa. Todella hyvä välipala treenaajille ja kaikille muillekkin, jotka haluaa lisätä ruokavalioonsa lisää proteiinia.


Aamulla oli niin ihanan keväistä ja aurinko paistoi, joten oli pakko pukea uusi kukkatoppi päälle. Se on se aika vuodesta taas, kun kaikki mustat vaatteet alkaa ahdistamaan ja kaipaamaan värejä. Kävin tänään tentin jälkeen ostamassa mulle "haastattelu" puseron. Jotain siistiä mutta rentoa ja omannäköistä löytyi, täytyy kuvata teille näytille :)


2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä reseptistä! Herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :) Se unohtui mainita, että kannattaa voidella vuoka kevyesti vaikkapa öljyllä niin ei tartu kiinni.

      Poista

Kysy pois